JVuorela

Käyttäjän tiedot

Käyttäjän JVuorela kuva
Blogien osoitteet
http://jvuorela.puheenvuoro.uusisuomi.fi
http://jvuorela.vapaavuoro.uusisuomi.fi
Nimi
Juhani Vuorela
Puolue
Sininen tulevaisuus
Kunta
Joensuu

Käyttäjän esittely

Hei, olen juuri tämän vuoden alussa 60 v täyttänyt mies, nykyisin kotoisin Joensuusta, jonne muutin Kajaanista 2001. Minulla on kaksi aikuisikään ehtinyttä lasta, perheen jäsentä. Lähdin mukaan politiikkaan 2009 perussuomalaisten riveissä, koska halusin päästä mukaan vaikuttamaan suomen asioihin, aluksi kuntatasolla. Erosin puolueesta 2017 lopussa. Liityin tammikuussa 2018 sininen tulevaisuus puolueeseen ja olen toiminut saman vuoden keväästä lähtien, nyt jo toista vuotta Joensuun paikallisyhdistyksen puheenjohtajana ja taloudenhoitajana. Sininen tulevaisuus puolue alkoi kiinnostaa sen poliittisten tavoitteiden ja -ohjelmien vuoksi. Lähdin ehdolle eduskuntavaaleihin, koska katson että minulla on annettavaa niin piiri- ja paikallistasolla, kuin valtakunnan politiikassa. Suomi tarvitsee uudistusmielisiä päättäjiä, joilla on jalat maassa ja asiat hallinnassa. On vältettävä perusteettomia lupauksia ja esityksiä joilla monimutkaiset ongelmat ratkaistaisiin yksinkertaisilla keinoilla. Vahvimpia osaamisalueitani ovat kunnan, valtion -talousasiat, pitkäaikaistyöttömien asiat, sosiaali- ja terveysasiat, sekä kolmannen sektorin toiminta työttömyyden ja syrjäytymisen ehkäisyssä. Maahanamuutto on tärkeää mutta ei maahanmuuttovastaisella asenteella. Työperäinen maahanmuutto on tarpeen, kuitenkin tarveharkintaisesti ja aina on ensin selvitettävä miten paljon saadaan työ- työllistymiskykyisiä oman maan kansalaisten työttömien ryhmästä. Ilmastonmuutos on vakava asia ja siihen on osallistuttava mutta ei kuitenkaan yltiöpäisellä "suomi ensin päästöttömäksi maaksi" agendalla, jolla pahimmillaan ajetaan alas suomalaista maa- ja metsätaloutta. Suomen vahvuutena ilmastonmuutoksen suhteen on meidän hyvä päästöjenhallinta teknologia, jota voisimme viedä niihin maihin, jotka ovat päästöjen suurimmat aiheuttajat.

Uusimmat kirjoitukset